Köyhyys

Näin itsenäisyyspäivänä jotenkin pisti mietittämään Suomen tila. Nykyinen lama ei ole enää naureskelun ja leikin asia. Köyhyys on puhuttanut paljon myös mediassa. Siitä puhutaan, mutta asialle ei tehdä mitään. Ainakin siltä tuntuu. Vai onko edistys vaan hidasta? Ei köyhyydelle ole nytheti-ratkaisua ja sitä tulee aina olemaan enemmän tai vähemmän.

Pistää mietityttämään, miten itse vastustaa köyhyyttä ja luokittelee itsensä muka köyhäksi opiskelijaksi. Tekopyhää, varsinkin kun tuhlaa itse omat rahansa turhaan. Luulen, että mulle olisi asennemuutos kohdillaan ja ehkä se tästä lähteekin.
Ensilumi tuli eilen ja ilmatkin tuppas kylmenemään. Mites meidän maan kodittomat? Mä valitan, etten halua lähteä ulos koska on kylmä. No, toiset ne asuu ulkona. Mulla on sentään lämmin koti. Valitan, ettei ole ruokaa vaikka kaapissa olisi kaurapuuroa, nuudelia ja spagettia. Ja leipää. Nuohan on ruokaa. Valitan, ettei ole varaa ostaa joka kuukausi uusia vaatteita ja kyllästyn edellisiin uusiin vaatteisiin kuukaudessa. Toiset hakee vaatteensa kierrätyskeskuksesta, omistaa niitäkin ehkä muovikassillisen. Valitan myös siitä, ettei mulla ole isompaa telkkaria, vaikka pitäisi olla tyytyväinen siihen, että edes on telkkari.
On äärettömän häpeällistä huomata tälläisiä asioita itsessään. Ja kyllä mä sen ihan myönnänkin, että näinhän mä toisinaan teen. Pitäisi oppia tosissaan olemaan iloinen siitä, mitä on eikä aina haikailla sen perään mitä ei ole. Ihan naurettavaa oikeasti.
Oma asennemuutos ei edistä köyhyyden poistamista eikä anna suojaa kodittomille talvipakkasella. Ei se auta ketään muuta, kuin itseäni. Mutta sekin on jo jotain, siirryn ainakin pois omasta, itseaiheutetusta köyhyydestä. Silloin on ehkä hieman helpompi myös arvostella Suomen toimintaa köyhyyden poistamiseksi, ei ainakaan tule tekopyhä olo.

Suosin kyllä kierrättämistä vaatteissa ja tavaroissa, vien ylimääräistä tavaraani joko kierrätyskeskukseen tai pelastusarmeijan kirpparille. En mä täysi snobi ole. Osallistun keräyksiin pienillä summilla suht usein.

Mutta miksi pitää näyttää ihmisille olevansa varakkaampi kuin on? Toki hieno asunto, uudet tavarat,jatkuvasti uusiutuva vaatevarasto ja kyky tarjota myös kavereille safkat pistää ystävät ihailemaan tai ehkä jopa kadehtimaan. Mutta mitä muiden ihailulla ja kateudella tekee, jos se perustuu ainoastaan materiaan ja sen määrään? Kyllä mä oikeastaan mielummin ottaisin sen, että ihmiset pitää mua hyvänä tyyppinä huolimatta siitä, mihin mulla on varaa ja mihin ei.
Nykyään ei ole häpeä olla köyhä. Tai vähävarainen. Ei enää niin paljoa kuin ennen. Ei sosiaalinen status enää riipu niin paljoa varallisuudesta.

On hyvä ajatella näitä asioita, koska ymmärtää omasta elämästään yllättävän paljon. Mun mielestä se parantaa oman elämän laatua ja huojuttaa aikaisempia arvoja, mahdollisesti jopa luo uusia arvoja vanhojen tilalle. Toivottavasti vähän järkevämpiä sellaisia.

PS. Linnan juhlat on mun mielestä typerä homma, köyhät kattoo ku eliitti bailaa. Tai no, eihän ne köyhät katso, ei niillä välttämättä ole telkkareita. Eikä mestaa missä telkkariaan pitäisi. Vähävaraiset siis katsoo, kun eliitti bailaa. Onneksi niillä on yleensä älyttömän rumia mekkoja joita voi hyvällä omallatunnolla arvostella.

Me, myself and I

Kuinkahan kulunut toi otsikko on? Tosi.

Tuumailin tässä kuitenkin kertoa jotain lisää itsestäni, niin saatte ehkä vähän laajemman käsityksen. Ja ehkä kukaan ei pidä mua bimbona blondina, joka shoppailee pinkkejä kledjuja ja ihkuttaa niitä. Koska mä en ole hei edes blondi.

Oon kasvanu pienellä paikkakunnalla verkkarihelvetissä. Muutin teini-iässä porukoitten kanssa sieltä vähän suurempaan kaupunkiin ja täällä mä jumitan edelleen. Erona, että asun omassa asunnossa. Oon asunu jo neljä vuotta omillaan, eka vuosi meni yksiössä. Seuraavat lähes kolme vuotta kaksiossa. Ja nyt syksyn alusta muutin kolmioon. Mä selkeästi laajennan elinympäristöäni ja odotukseni ovatkin korkealla; jokusen vuoden päästä mulla on oma linna. Or not.
Koti on mulle äärettömän tärkeä paikka ja vietän himassa paljon aikaa. Myös mun kaverit viettää mun himassa paljon aikaa ja se toisinaan kyllä häiritsee mun ajan viettämistä. Mutta anyways, kolmio on typerän iso opiskelijalle, joka asuu yksin. Mun isäpuoli omistaa tän, joten mä maksan suht pienen vuokran tästä. Jos siis vertaa tän kokoon ja sijaintiin. Jos ei vertaa ni kyllä mä oikeasti aika paljon maksan.
Kaikki on aikalailla vimpan päälle, tykkään sisustaa ja pitää kämpän suht siistinä. Ja viihtyisänä.

Toinen tärkeä asia on perhe. On pikkuveli, isosisko ja pikkusiskopuoli(joka tosin asuu isäni kanssa toisessa kaupungissa), äiti ja isäpuoli. Ollaan aika tiivis perhe, tehdään paljon asioita yhdessä. Ollaan myös kamala perhe, koska meillä on hirveä huumorintaju. Oikeasti.

Shop 'til you drop

Sitten itse aiheeseen. Shoppailu. Kaikessa. Se nyt vähän pilaa mun elämää, koska mulla ei sitten ole rahaa. Loogista. Shoppailen vähän kaikkea; vaatteita, kosmetiikkaa, elektroniikkaa, juttuja himaan, leffoja jnejne paitsi kenkiä ja laukkuja en muuten shoppaile ihan hirveesti. Kulutan rahaa muullakin tavalla; oon tosi hyvä sponsoroimaan rahallisesti kotikaupunkini baareja. Ja oon tosi hyvä asiakas Soneralle, koska mun puhelinlaskut on naurettavan suuria aina välillä. Olen myös ehdottoman hyvä asiakas Lindorffille, koska ne lähettää mulle pari kertaa kuussa rakkauskirjeitä. Ja ehkä vähän perii rahaakin, ne saa varmaan hyvät palkkiot mun saamattomuudesta. Myös H&M-ketjun on pakko rakastaa mua, koska olen niille jatkuvasti muutamia satasia pystyssä. Helvetin osamaksut, kuka meni keksimään ne?! Tai ne jäätävät korot. Pikavippifirmojen keksijät vois myös kirota alimmille huudeilla, tosin onneksi en ole tehnyt liian läheistä tuttavuutta niiden lafkojen kanssa. Vielä.

Ja miksi mä ostan? No koska on kauheen kiva saada jotain uutta. Korvaankohan mä jotain. En mä tiedä, mutta se vois loppua nyt. Päätän olla tyytyväinen siihen, mitä mulla on. Ja ehkä joku kaunis päivä mä en havahdu siihen, että rahat on loppu ja seuraavaan tiliin on kolme viikkoa. Ja kyllä, viikossa saa helposti palkan ja tuet palamaan.

Joulun taikaa...

on nimittäin se miten uskomattoman paljon yksi juhla pistää ihmistä vituttamaan. Se on jännä, miten normaalisti osaan polttaa rahaa turhankin paljon kaikkeen, mutta joulun lähestyessä alan välttelemään kauppoja. Mä en yksinkertaisesti voi sietää niitä iänikuisia joululauluja joka kaupassa, sitä väentungosta ja joulukamaa. En muutenkaan pidä joulusta, tosin, sitähän ei kukaan varmaan tässä vaiheessa vielä arvannut.
Mä en myöskään pidä mun sukulaisista ja siksi joulukin on tuskaa. Koska jouluna kuulemma(ainakin näin olen havainnut)pitäisi nähdä sukulaisia ja oikeasti iloita siitä. Multa onnistuu vaan ton lauseen eka osa, toinen osa on hyvinkin kaukana. Mä en tajua minkä takia väkisin pitää nähä ihmisiä ja kerääntyä yhteen yhden juhlan takia. Ja joulu on muutenkin jotenkin sellanen lasten juhla. Ja materialistien juhla. Olen varmasti jonkun tason materialisti, mutta näköjään se katoaa jouluna hyvinkin kauas.

En varmasti tänä jouluna (tai minään muunaan jouluna) koristele kämppääni millään vihreillä tai punasilla kimaltelevilla palloilla, neulasia tiputtavalla joulukuusella tai edes mauttomalla muovikuusella. Enkä laita jouluvaloja, koska joka vuosi niiden kanssa saa tapella, mihin ikinä ne lykkääkin. Milloin niistä on palanu jokunen lamppu, milloin ne ei tahdo pysyä siinä ikkunan ympärillä/partsilla/missälie. Enkä edes sähkökynttelikköä(onko sille joku oikee nimi vai onks se vaan sähkökynttelikkö?) koska ne on vaan ihan hirveen rumia. Mulla ei ole jouluverhoja, jouluastiastoa, joulupöytäliinaa(ei oo kyllä mitään muutakaan pöytäliinaa), joulukynttilöitä, joulutonttuja yms eikä tule. No on mulla kolme punaista maljakkoa, mutta ne on ihan ympärivuotisia.
Viime vuonna mä yritin poikkeuksellisesti hakea vähän jouluintoa muutamalla joulukoristeella mutta ne päätyi roskikseen parin tunnin päästä. Ei vaan iske.
En tosin tuomitse ihmisiä jotka joulusta pitää. Mutta tuomitsen kyllä ne ihmiset jotka tulee mulle hihkumaan miten ihanaa joulu on ja kauhistelemaan miten mä en voi pitää siitä. En mä pidä pääsiäisestäkään. Enkä erityisemmin vapusta. Juhannus menee. Halloween ei. Itsenäisyyspäivä ehkä jollain tavalla, koska se on aina vapaa.
Mutta on yksi asia, josta pidän joulussa ja se on kuulkaas lanttulaatikko. Mutta kaupan, koska itsehän en varmasti ala jouluruokia väsäämään.

Tässä on nyt joku huikean mieltäavartava, luova ja jännä otsikko.

Päätin perustaa blogin, koska mulla oli tylsää. Jostain syystä koen suurta tarvetta jakaa elämääni randomeille hepuille, vaikka mun elämä ei kyllä varmasti poikkea ihan hirveesti teidän muiden elämästä.
Kuten profiilissa lukee, olen 22-vuotias opiskelija ja kulutan liikaa rahaa. Sitäkin ajattelin tutkailla ja tuumailla tässä. Luulisi tähän ikään mennessä oppineen rahankäyttöä, varsinkin jos on asunut useamman vuoden jo omillaan. No, mä en ole.

En panosta blogin ulkoasuun juuri ollenkaan, koska en koe sen olevan tärkeää. Mulle se on yks ja sama miltä tää näyttää, kunhan jotain selkoa saa. Jos vaikka kanavoisin ne modausenergiat suht järkevän sisällön tuottamiseen. Tosin tämäkin saattaa feilata. Kuvia voisi olla jossain välissä tulossa, jahka jaksan etsiä halpiskamerani ja ostaa siihen patterit. Se on nähkääs kumma juttu, miten sitä aina unohtaa ostaa niitä asioita mitä tarvitsee mutta muistaa kyllä ne mitä ei tarvitse. En kyllä ole kauhean innokas valokuvaaja. En tiedä miksi, nuorempana harrastin sitä suhteellisen ahkeraan. Fiilikset meni kun vahingossa rikoin rakkaan kamerani ja sen jälkeen en omistanut kameraa kahteen vuoteen. Ja kun vihdoin sain ostettua kameran, se osottautui paskaksi ja on muuten edelleen käytössä. Ja maksan siitä edelleen osamaksuja. Ja kyllä, nuo katalat osamaksut.